–
–
Muistikuvia on suunnitelma sarjasta paikkasidonnaisia installaatioita Pirkanmaan alueella. Installaatiot ovat kokoelma lapsuudenmuistoja äidiltä ja tyttäreltä 40-luvun maaseudulta ja 70-luvun pienestä kylästä.
Teoksien tarkoituksena on muistuttaa katsojia paikkoihin liittyvistä muistoista ja ihmisistä jotka olivat täällä ennen meitä. Tämä sarja heijastaa lapsuuden tunnetta – vapautta, loputonta mielikuvitusta, helppoutta ja yksinkertaista onnea.
Muistikuvia is a plan of a series of site-specific installations in Pirkanmaa area. The artwork is a collection of childhood memories, transformed from the minds of a daughter and a mother into physical form. The installations are layering time; childhood in the countryside in the 40’s and in a small town in the 70’s.
The meaning of the work is to remind people of the unseen memories attached to the places we are so used to. Who was here before us, and how many intimate and emotional feelings are connected to these places? This series is also meant to reflect the feeling of childhood – freedom, endless imagination, easiness and simple joy.
–
–
–
–
Kahvia kyntömiehelle
Kierrätetyt vaatteet, kangas, rautalanka ja astiat – Recycled clothing, fabric, wire and dishes
Installaatio kertoo leikeistä ja mielikuvituksen voimasta sodan jälkeisessä Suomessa, kun varsinkin maaseudun köyhemmissä perheissä lelut olivat harvinainen yleellisyys. Tarina kertoo siskoksista, jotka leikkivät keittävänsä kahvia kyntömiehelle pellon laidalla. Kuppien sijaan leikittiin kuitenkin kivillä, ja joka kerta kyntömiehen ohittaessa heidät, hän hörppäsi kahvia kiven palasesta.
The installations is based on a story of sisters playing on the edge of the field that they are making coffee for the plowman working on the field. However, the coffee cups are only rocks and each time the plowman stopped by, he took a sip of their rocks, as it would’ve been a coffee cup.
–
–
Lehtopellon poika koitti vääntää mustan nenän
Kierrätetyt vaatteet, naru, rautalanka ja rikkinäiset silmälasit – Recycled clothing, wire, pair of broken glasses and yarn
Kun asuu pienessä kylässä, juorut leviävät kulovalkeat tavoin – jopa 70 – luvulla. Tarinan tyttö oli leikkimässä kylän torilla, kun Lehtopellon poika yritti vääntää mustaa nenää. Itsepuolustuksen takia pojan silmälasit menivät rikki ja tyttö juoksi suoraan kotiin läheisiin taloihin. Ovella oli kuitenkin vastassa äiti, joka kysyi: “Mitäs sää oot sen Lehtopellon pojan silmälasit rikkonu?”
When you live in a small village, people gossip all the time – even in the 70’s without social media. The girl in the story was playing with her friends at the market place of the town, as one boy tried to twist her nose to bruises. After some self-defense, the boy’s glasses ended up broken and the girl ran straight home to the nearby houses. As soon as she opened the door, her mother asked “And why did you broke the glasses of that Lehtopelto’s boy?”
–
–
Vettä kengässä
Kengät ja kierrätetty kangas – A pair of shoes and recycled fabric
Tie kouluun oli seitsemän kilometriä metsän läpi. Oli sää miten paha hyvänsä, kouluun piti aina mennä. Metsä tulvi usein, ja sen vuoksi sai olla märät saappaat jalassa koko koulupäivän.
The route to the school went through a forest, and no matter how the weather was, you were obligated to get there. The forest had often floods, and as a result one had to be at school all day wearing wet boots.
–
–
–
Voiman Poppelipuut
Kierrätetyt vaatteet, kangas ja rautalanka – Recycled clothing, wire and fabric
“Se mun lapsuus oli siinä Voimalla. Siinä oli poppelipuita ja me päivät pitkät juostiin paljain jaloin ulkona. Sit ne poppelipuun kukat – ne oli semmosia mistä tuli semmosta keltaruskeeta pihkan tapasta ainetta – liimaanu jalkapohjiin niin että ne sai oikeen nyppiä sieltä irti. Sitten äiti pesi meidän jalkoja josssain pesuvadissa kun ei ollu suihkua. Se kuuras jollain juuriharjalla niitä poppelipuun kukkia sieltä jalkapohjista.”
“My childhood was there in the Voima grocery store. There were poplar trees and we ran all day barefott in the yard. The flowers of the poplar tree had this yellowish resin on them and they always got stuck to our feet. Mom washed our feet in a bowl cause we had no shower. She used a brush to get the flowers off of our feet.”
–
–
Mä leikin aina poikien kanssa
Kierrätetyt vaatteet, kangas ja rautalanka – Clothing, wire and fabric
–
–
Uudet rautahampaat
Kierrätetyt vaatteet ja rautalanka – Clothing and wire
Yhtenä päivä isoveli kiusasi pikkusiskoaan heittämällä keinua tangon ympäri, jotta tyttö ei ylettyisi siihen. Keinu kuitenkin osui vahingossa tyttöä suoraan naamaan ja juuri saadut rautahampaat alkoivat heilua. Tyttö pelkäsi viikkoja että uudeet hampaat tippuvat, ja joi soppaa pillillä ja rukoili Jumalaa että saisi pitää ne.
One day older brother teased her sister, throwing the swing so high so that she could not reach it. The swing hit the girl right into the face by accident and her new teeth started to waggle. She was so scared for weeks that she will loose her new teeth that she ate only soup with a straw and prayed for god.
–
–
–
Matkalla Pispalaan
Kierrätetyt vaatteet, rautalanka ja hylätty auto – Clothing, wire and an abandoned car
Installaatio kertoo automatkoista kaupunkiin, kun isä meni enon luo puhumaan asioita autokorjaamolle Pispalaan. Lapset saivat usein istua tunti tolkulla autossa, kun isä meni “poikkeamaan.”
The installation is about trips to the city when dad went to meet uncle to his car shop in Pispala. The children often sat hours in the car, waiting that dad “stops by.”
–
–
Kanan ryöstö
Kierrätetyt vaatteet, rautalanka, paperimassa ja akryyli – Clothes, wire, paper mass and acrylic paints
Kanan ryöstö kertoo päivästä jolloin haukka sieppasi kanan maatalon pihasta. Kaikki pelästyivät ja alkoivat taputtaa käsiään yhteen. Haukka pelästyi ja pudotti maahan kanan, joka oli vaan vähän pyörällä päästään.
The installation tells a story about a day when a hawk stole a chicken from the yard of a farm. Everyone got scared and started to clap their hands together. The hawk got so confused it dropped the chicken, which was fine, only a bit dizzy.
–
–
Yucatanin Niemimaa
Kierrätetyt vaatteet, rautalanka ja kirja – Recycled clothes, wire and a book
Meillä oli ankara opettaja, ei ilkeä, mutta tiukka. Se ei antanu olla laiska ja kerran kun ei luokassa tiedetty miten Yucatanin Niemimaa kirjoitetaan, saatiin läksyksi kirjoittaa se sata kertaa. Muistan sen hyvin vieläkin, se oli siis hyvä opettaja.
We had a harsh teacher, not mean, but strict. She did not allow us to be lazy and I remember one time when we did not know in the class how to write The Yucatan Peninsula. She made us write it down at home hundred times. I still remember exactly how it is written. So she was a good teacher.
–
‘-
Menetetyt kinkerit
Tuohireppu, kierrätetyt vaatteet ja rautalanka – An old back bag, recycled clothes and wire
Olin kerran menossa kouluun – tavallista 7 kilometrin matkaa – kun huomasin puolessa matkaa että reppu jäi kotiin. En sitten halunnu mennä kouluun ilman sitä, ja käännyin takas kotiin. Sinä päivänä koulusta mentiin viereiseen pitäjään kinkereihin, joten reppua ei varmaan olis tarvinnutkaan.
I was going to school one day, walking her usual 7 kilometer route. In half way I remembered I forgot to take my back bag and returned home, as I did not want to go to school without it. The day at the school was special and everyone went to a party to a house next to the school. After all, I would not have needed the bag that day at the party.
–
–
Marmorikuulia USA:sta
Räsymatto, kierrätetyt vaatteet, kengät, rautalanka ja marmorikuulat – A carpert, recycled clothes, shoes, wire and marbles
50-luvulla sodanjälkeisessä Suomessa lelut olivat maaseudulla harvassa. Harvoista leluista yksi parhaista olivat marmorikuulat, joita lähetettiin Suomeen USA:sta tukipaketeissa. Teos kutsuu myös katsojat leikkimään marmorikuulilla.
In the 50’s toys were a luxury in the countryside. Few of the only toys were marbles that were sent in care packages from USA after the war. The installation invites also viewers to play with the marbles.
–
–
Janna Lindfors 